Avaruustukka!

Kun kesäteatterirooli on boheemi uushippi ja ohjaaja antaa tukan ja meikin suhteen melko vapaat kädet voi lopputulos olla yllättävä – ainakin reaktiot joita olen saanut mun ”avaruustukan” suhteen ovat melko yllättyneitä. 😁 Joo, kyseessähän on roolitukka siinä mielessä että tähän työhön kyseinen tukanväri passaa oikein hyvin; silti se ei todellakaan ollut mikään ohjaajan idea vaan ihan mun omaa fiilistelyä. Talvisaikaan en ole viime vuosina pystynyt tukan värillä kikkailemaan joten ajattelin että nyt on aika saada vaihtelua, kun kerran roolikin sen sallii.

Picture_20170619_200626369

Harmi sinänsä että tiedän tän keltaisen tukan olevan vain hetken riemu! En voi myöskään ylläpitää väriä kesän mittaan, vaan mun on pakko antaa sen haalistua jotta palaan ”normaaliksi” toista rooliani varten. 😊

Reaktiot ovat olleet kaikkea naurun ja paheksunnan väliltä! En voi uskoa miten paljon huomiota pelkkä hiusvärin vaihto saa aikaan, vaikka vuosi on jo 2017.

Picture_20170619_201008751

Ysärinä värjäilin tukkaa vihreästä pinkkiin ja silloin – jep, Seinäjoella – kommentit olivat hämmentäviä ja jopa ilkeitä tai aggressiivisia. Ajattelin ettei nykypäivänä asia herätä enää minkäänlaisia kulmien kohotuksia. Mutta jotain pientä ihmetystä ja oudoksuntaa ihan vain tukan värin vaihto yhä voi näemmä aiheuttaa.

Enimmäkseen olen toki saanut kivaa palautetta. Toivottavasti tukka ei kovin nopeasti haalistu. Tylsistyttää jo ajatus perusblondista. 😁

Picture_20170619_201330460

Värjäsin siis tämän kuontalon itse annettuani blondien raitojen jo hiukka ylikasvaa juuresta. Tuotteen ostin Cyber Shopista ja se on vegaaninen ja eläimillä testaamaton.❤🐰 Sen periaatteessa pitäisi kulua pois parissa viikossa, eli kyseessä on suoraväri. Oli muuten tosi helppokäyttöinen! Kuvissa on jo pari pesua alla.

Kommentteja?

Nautitaan kesästä ja vapaudestamme valita itse oma tyyli – sekä kikkailla sillä niin paljon kuin huvittaa!😘😎Irina

20170619_205206.jpg
Tässä väri jota käytin! Sävyjä löytyy loputtomasti. 😊 Mun inspiraatio oli jossain määrin laulaja Alma, jonka tukkaa oon ihaillut viime aikoina Instassa. Ihan yhtä kirkkaaseen neoniin en varmaankaan päässyt, mutta sävy osui aika lähelle!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s