Mindfulness ei ole ”tie onneen”

Mindfulness ja siihen liittyvät käsitykset sekä asenteet ovat pyörineet mun mielessä viime viikkoina ja nyt päätin avata omia näkemyksiäni tästä ajankohtaisesta(kin) aiheesta. Kävin vuosi sitten mindfulness-ohjaajakoulutuksen, jonka anti muodostui hyvin toisenlaiseksi kuin mitä olin olettanut. Koulutuksen järjesti Tampereen Kesäyliopisto ja se perustui tieteelliseen mindfulness-tutkimukseen ja psykologian sekä aivotutkimuksen asiantuntijoiden kokoamaan tietotaitoon. Koulutus oli siis vapaa kaikenlaisista katsomuksellisista ja uskonnollissävytteisistä piirteistä.

Picture_20170610_132954382

Moderni mindfulness eli hyväksyvä tietoinen läsnäolo harjoitteineen toki pohjautuu alunperin buddhalaisiin meditaatiomuotoihin, mutta samanlaisia mietiskely- ja kontemplaatioharjoitteita sekä tapoja on jokaikisessä hengellisessä perinteessä mitä maailmasta löytyy. Siinä missä mindfulness ehkä on lähtökohdiltaan hengellistyyppisestä harjoittelusta kumpuavaa, ovathan myös esimerkiksi lait ja monet muutkin kulttuurimme piirteet alunperin tulleet uskonnoista, mutta sittemmin niistä on tullut yhteiskunnallisia ja yhteisiä, uskontovapaita tapoja ja tottumuksia.

Eli toisin sanoen voit harjoittaa / harjoitella / tutkiskella mindfulnessia edustitpa mitä uskontoa tahansa, tai olitpa sitten ateisti taikka agnostikko. Sillä ei ole mitään merkitystä. Mikään hengellinen perinne tai uskonto ei voi brändätä itselleen ihmisenä olemisen perusasioita, kuten hiljentymistä, mietiskelyä tai yksinkertaista läsnäoloa omille tunteille ja ajatuksille.

Picture_20170610_133027900

Mainitsin että koulutuksesta muotoutui erilainen kuin olin odottanut. Ennen koulutusta mulla oli päällä eräänlainen positiivisuusnarkoosi; olin tajuamattanikin vähän mukana sellaisessa ihmiset vallanneessa positiivisuuskultissa – jonka kääntöpuolena (kuten monissa muissakin kivoissa jutuissa) voi olla yliannostuksen vaara. Vertauksena: jos syöt pelkkää kakkua koko päivän, unohdat syödä ruokaa – ja lopputuloksena on paha olo eikä sun tee mieli enää yhtään kakkua, mutta se ruokakaan ei oikein maistu. 😁

Positiivinen ajattelu on upea väline ja voimavara, mutta siinä vaiheessa kun siihen aletaan suhtautua pakotetusti, voi käydä niin että kielletäänkin kaikkien muiden ajatusten ja tunteiden olemassaolo. Että nyt pitää olla VAIN positiivinen, eikä saa ajatella, tuntea tai kokea mitään ns. negatiivista. Näethän paradoksin? Pelkän positiivisuuden vaatimus on itsessään negatiivinen teko!

Hyvä symboli maailmasta ja ihmisyydestä on mielestäni ikivanha yin ja jang. Molempia tarvitaan: valoa sekä pimeyttä, feminiiniä ja maskuliinia, surua ja iloa, tuskaa ja onnea, kylmää ja lämmintä, painoa ja keveyttä. Ja jos yrittää keskittyä vain valoisaan, pimeydestä tulee mörkö jota ei enää handlaa. Eli joo, pimeyttä voit torjua tiettyyn pisteeseen asti, mutta et ikuisesti. Ja jos et ole tutustunut siihen tai antanut sen olla osa elämää, se saattaakin kasvaa salakavalasti hallitsematomilta tuntuviin mittasuhteisiin.

20170610_134629

Ihmismieli ei suhtaudu hyvin kieltoihin. Jos kiellät aivoja ajattelemasta vaikkapa ”huonoja ajatuksia”, sitä enemmän voimaa niille annat ja helposti noista ajatuksista tulee niitä omia päänsisäisiä kummituksia, joiden vastustamiseen joudut käyttämään yhä enemmän aikaa ja vaivaa. Eli se mitä vältät tai estät, muuttuu aivojen näkökulmasta vaarallistakin vaarallisemmaksi viholliseksi. Hälytystila menee päälle ja stressitaso nousee. Ikävien ajatusten vastustus siis kääntyy itseään vastaan aiheuttaenkin enemmän ahdistusta kuin hyvää. Varsinkin joko-tai-ajatteluun taipuvaisille – kuten allekirjoittanut – tämä on petollista huumetta. 😊

Nykyään on aistittavissa trendi, että jostakin pitäisi löytyä ”tie onneen”, graalin malja tai taikalamppu joka toteuttaa jokaisen toiveen. Ihan kuin olisimme ikuisia henkisiä taaperoita jotka kättään ojentaen olettavat mystisen universumin tai vaikka tonttujen toteuttavan kaikki pyyntömme. Koska isot uskonnot ovat menettäneet tehovoimansa ja vapaus ajattelussa lisääntynyt – mikä tietenkin sinänsä on hyvä asia –  pääsee tilalle vastauksia ja johdatusta kaipaavien ihmisten elämiin soluttautumaan kaikenlaisia huru-ukkoja ja -akkoja taikavarpuineen ja new age-filosofioineen. (Kröhöm, ”elämän peli”… 😂)

Elämänlaadun parantaminen ja hyvinvoinnin lisääminen tietysti ovat inhimillisiä arvoja ja tavoitteita, mutta jos motivaattorina on kaiken ikävän poispyyhkiminen omasta elämästä, on epäonnistuminen vääjäämätöntä.

Picture_20170610_132930397

Mindfulness on mielestäni vähän kuin vastaisku tälle kaikelle. Mindfulness-harjoittelu istuttaa sinut alas omien ajatustesi ja tunteittesi ääreen ja se saattaa viedä sut myrskyyn. Mutta pikkuhiljaa se tuo myös sieltä pois, tyynemmille vesille. Arjessa mindfulness-asenteet avaavat aistit ja silmät elämälle: ihmisten ja asioiden hyvyydelle ja kauneudelle, mutta myös aggressioille, raakuudelle ja rumille totuuksille – niin toisissa kuin itsessämmekin.

Mindfulness ei siis ole tie onneen, koska onneen ei ole tietä. ”Onnea” minään ikuisena makoisana päiväunena ei ole olemassakaan. Eikä tarvitsekaan olla. On vain elämää; kaikkine tunteineen, pelkoineen, sekasotkuineen, tuskineen ja tietenkin myös iloineen ja autuudenhetkineen. Rakkautta ei voisi olla ilman sen kääntöpuolta. Pelon voittaminen ei merkitsisi mitään jos et olisi ikinä kokenut pelkoa. Ihmisen ei tarvitse vältellä mitään inhimillistä kokemusta. Yskä lähtee yskimällä ja surut suremalla.❤

Picture_20170610_133051651

Joo: tietenkin negatiivisuudelle tai vatvomiselle on laitettava stoppi, jos niistä tulee vallitsevia olotiloja. Toisille käy myös niin että vaikeudet lannistavat ja muututaan pessimisteiksi: ”ei kannata odottaa mitään ettei pety”. Se on yhtä sokeaa kuin pakonomainen positiivisuuskin. Aina kannattaa odottaa, aina kannatta unelmoida ja aina kannattaa ponnistella.

Usko todellakin voi siirtää vuoria. Mutta uskoessasi parempaan, uskoessasi elämään, Jumalaan tai vaikka niihin tonttuihin, älä kiellä itseltäsi mitään tunnetta tai ajatusta: älä surua äläkä iloa, älä rakkautta tai vihaakaan. Vihankin voi nimittäin taltuttaa jos siihen tutustuu, kiellettynä se vain muuttuu katkeraksi myrkyttäjäksi.

Ei puolikasta elämää. Kaikki kokonaan, sinä jaksat. ❤ I

Picture_20170610_133236745
”I went to the woods because I wished to live deliberately.” -H.D.Thoreau  (And to take cool selfies. -Me)

2 thoughts on “Mindfulness ei ole ”tie onneen”

  1. Hyvin kiteytetty Irina! Itsekin olen kokenut nykyisen ns. ”Shut up and think positively&be happy” buumin niin, että ihmiset yrittävät paeta kaikkea ei-niin-kivoja asioita itsessään tai kokemissaan tunteissa. Suru ja viha on normaaleja emotonaalisia reaktioita missä ilo ja se kuuluisa onnikin, joten miksi yrittää väkisin tuntea pelkkää yhtä puolta kun kenenkään elämä ei (en ainakaan tunne yhtäkään hlöä) kuljeta ilman että rengas puhkeaa välillä.

    Näin miehenä voin sanoa, että tunteiden käsittely ja julki tuominen meidän talvisodan kulttuurissa on melko lapsen kengissä.

    Oletetaan, että suomalainen mies on tunne-elämältään harmaa ja näin sen pitäisikin olla. Suu kiinni ja töihin,salille ja halonhakkuun kautta saunaan. Kossupullon saattelemana sitten vasta ehkä pari tunteenpurkausta. Tähän pitäisi saada mielestäni kulttuurillinen muutos meidän jöröjukkien osalta. Anyway näin aloittelevana miesbloggaajana ihailen suuresti taitoasi kirjoittaa elämänmakuista, kiinnostavaa ja aitoa tekstiä. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s