Patience

 

Kärsivällisyys. Inhosin sitä sanaa lapsena. Mielestäni se tarkoitti sitä, että mitään ei ikinä tapahdu jos jää odottelemaan. Ja että jos kaikki kiva ei tapahdu heti, se ei tapahdu ollenkaan. Hah! Olin niin väärässä. Oikeastaan kärsimättömyys ja kaiken heti tapahtuvaksi odottaminen aiheutti juuri sen, että moni toivomani asia ottikin hyvän aikaa ennen kuin toteutui. Jos olisin ollut kärsivällisempi, ehkä olisinkin saavuttanut joitakin unelmia nopeammin!

Jos hätäilet, niin varmasti kestää. Jos taas hengität ja otat iisisti, ratkaisu syntyy usein itsestään, joskus se suorastaan kannetaan eteesi tarjottimella. Arggh! Miksi en tajunnut tätä aikaisemmin. Mutta: kärsivällisyyden opetteleminen onkin varmastikin yksi oppimistehtävistäni elämässä. Ja treenaan sitä kyllä edelleen.

Rakas, viisas ihminen sanoi minulle: älä purista mailaa. Se mitä tulee, tulee puristamattakin. Kun itkin ja yritin hampaat irvessä saavuttaa toivomaani asiaa – kuten arvata saattaa, omalla kohdallani se liittyi näyttelijäntyöhön – paras ratkaisu olikin lopulta se, että luovuin pakottavasta & puristavasta yrittämisestä ja aloin olla vaan. Näin asiat saivatkin tapahtua ja kehkeytyä rauhassa. Eikä siinä sitten kovin kauaa mennytkään! Joskus unelmille pitää antaa aikaa ja tilaa toteutumiseen. Pelko sanoo: et voi lakata puristamasta, sillä silloin se ei välttämättä tapahdu ollenkaan! Mutta totuus ja kokemus kertovat: varmempi tapa saada jotain aikaan on suhtautua asioihin kärsivällisyydellä. Tällöin ne itseasiassa useimmiten lutviutuvat nopeammin ja helpommin, kuin jatkuvan puurtamisen ja kyttäämisen myötä. Kuten irlantilaiset sanovat: A Watched Kettle Never Boils. Eli jos tuijotat teekannua silmä kovana, se ei kiehu. Tai ainakin sen kiehumaan alkaminen tuntuu kestävän ikuisuuden. Mutta jos kiehumista odotellessasi keskitytkin johonkin muuhun, tai otat vaan rennosti – voilá!

 

PSX_20160304_145312

 

Kärsivällisyydessä- kuten muissakaan mindfulness-asenteissa – ei ole kysymys luovuttamisesta tai alistumisesta. Ajoittainen sit back and relax-meininki on eri asia kuin se, että heittää tavoitteensa romukoppaan. Vaikka harjoittaisi kärsivällistä asennetta, se ei tarkoita samaa kuin henkinen – tai fyysinen – laiskottelu. Teet silti töitä tavoitteidesi ja unelmiesi eteen, mutta elät samalla tätä päivää, nautit pienistä onnistumisista ja olet kiitollinen siitä mitä jo on. Näet unelmasi kristallinkirkkaana, mutta samalla elät, rakastat, hengität ja olet läsnä. Kuulostaa helpolta…ja niin se hetkittäin onkin.

❤ I

PS. En muuten itse kuvittele olevani mikään mindfulness-guru tai hallitsevani mindfulness-asenteita ”täydellisesti”, tai edes ollenkaan. Far from it! 😀

Chaplin-kahvit

Patience. I used to hate this word as a child. I felt that if something fun wasn’t happening right then and there, it never would! Gladly I was so wrong. Sometimes the more eagerly you wait and put pressure on things, the longer they will take to happen. I guess that’s the universe playing it’s tricks on you. I kinda believe that patience is the key for every dream coming true. As you stop pushing it, it will happen. Let things come to you. And this doesn’t mean giving up! No way! As you keep working towards your dreams, you can still concentrate on all the great things you already have, enjoy the small successes; love, breathe and just be. This way your dream has the possibility to come true on it’s own pace, without you suffocating it. This is what I’ve learned, anyway. And as the Irish say: watched kettle never boils.  🙂

By the way,  I don’t think I’m any ”master” when it comes to mindfulness-attitudes. Far from it! I’m just a student – like all of us. Sometimes I get a glimpse of things, sometimes everything goes backwards. Isn’t it wonderful? 😀

❤ I

 

 

3 thoughts on “Patience

  1. Hienoa Ianitra lukea, että olet löytänyt elämässä samoja johtoajatuksia kuin minäkin. Kunnioitettavaa on se, että olet tavoittanut onnellisuuden johto ajatuksen jo nuorella iällä! Itselläni kesti vaivaiset 47 v. ennen kuin pääsin elämäni reitillä ”siniselle merelle”. Jatka eteenpäin tällä mielenkiintoisella tiellä, joka kestää koko elämämme ja olemassaolomme ajan.

    ”Kaikki muu on ihmiselle turhaa, paitsi onnellisuus …”
    #wanha viidakon sanonta.

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista! Joo näin pitää koittaa jatkaa 🙂 Moni oivallus on tosin helpompi löytää noinniinkuin ajatuksen tasolla, mutta käytännössä oppi voi ottaa pidemmän ajan. (Puhun siis itsestäni :)) Kaikkea hyvää sulle!!!

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s