Love&Fear

Mitä tammikuulle tapahtui? Nyt ollaan jo sen paremmalla puolella. Olen ollut niin sanotusti reissun päällä ja tehnyt totta unelmistani taas ainakin parin piirun verran, viettäen aikaa leffa- ja viihdeteollisuuden mekassa eli Los Angelesissa. Tulin tänne, koska oli aikaa ja koska missään muualla ei voi kokea samaa taianomaista fiilistä kuin täällä; anything is possible.

DSC_0302

Mindfulness-koulutukseni alkaa ensi kuussa ja olen koittanut harjoittaa tietoista läsnäoloa täällä matkaillessani paitsi perusolemisessa ja -elämisessä, myös taiteenalani parissa. Sepä ei olekaan yhtä helposti sanottu kuin tehty. Olen osallistunut näyttelijäntyön workshoppeihin, niitä täällä nimittäin riittää ja taso on kova. Näytteleminen ja näyttelijäntyön tarkastelu muulla kuin omalla äidinkielellä vaatii paitsi huimaa keskittymistä, myös valtavaa oman nolouden ylittämistä. Vaikka kuinka pinnistän, eka kysymys kuulijalla on usein ”What’s that accent?”. Ensi lukemalla puhe kun helposti takeltelee pikkuisen. Ja sepä aiheuttaa helposti sen, että keskittyminen joka tulisi suunnata itse kohtaukseen, meneekin sanojen muotoiluun ensin aivoissa ja sitten kielenpäällä. Siinä tilanteessa muutama syvähengitys tulee tarpeeseen!

DSC_0301
Uusi kamera! Kunpa oppisin vielä käyttämään sitä kunnolla! 🙂 (Vinkkejä vastaanotetaan…) This is my new camera! If only I could learn to use it properly…

Erityisesti matkustaessa jos koskaan mindfulness voi auttaa. Lentokoneessa pelkotiloissa painiskellessani tutkiskelin kysymystä: mitä oikein pelkään? Kohtalainen lentopelko on kummitellut takaraivossa joitain vuosia. Lapsena en lentämistä pelännyt, olen siis oppinut sen jostakin. Hengittäminen ja hetkessä oleminen saivat tälläkin kertaa pelon leijumaan hieman kauemmaksi. Kysyin itseltäni, mihin tarvitsen tätä pelkoa?

On myös kiinnostavaa, että aina kun lähden pitkälle lennolle, tuttavapiirini muut lentopelkoiset voivottelevat ja kauhistelevat. Olen miettinyt, mikä tarkoitus tällä ääneen huolehtimisella on? Jos murehdimme toisten puolesta, toimimmeko silloin rakkaudesta vai pelosta? Siinä kysymys, jota olen viime aikoina pohtinut. Jos pelkäät toiselle sattuvan jotakin – oletko silloin huolissasi hänestä koska rakastat, vai koska pelkäät? Miten pelon voisi korvata rakkaudella? Mitä menettäisimme, jos lakkaisimme pelkäämästä, tai ainakin jos voivottelun sijasta tietoisesti rohkaisisimme ja tyynnyttelisimme toisia? Ehkä samalla oppisimme itsekin olemaan rohkeampia. Päätin, että jatkossa yritän varoittelun sijasta kannustaa sekä rohkaista, niin toisia kuin itseänikin. Vaikka kuinka pelottaisi. Rohkeus ja rakkaus ovat toistensa sisaria. Pelko on — kuin joku rakas, mutta vähän reppana serkku.

Rohkeaa kevättä! ❤ I

PS. Toinen perinteinen kammo, joka on aikuisuuden myötä astunut elämääni, on korkeiden paikkojen kammo. Tähän olen kylläkin keksinyt hyvän lääkkeen: kiipeily! Jos tiedän, että en voi täysin kohtisuoraan pudota alas – vaan ainoastaan vieriä – pystyn nousemaan korkeillekin kukkuloille ja nauttimaan maisemista. Omin jaloin kiivetessä korkeus lisääntyy pikkuhiljaa omaan tahtiin. Avoimeen matalakaiteiseen kirkontorniin en kuitenkaan vieläkään ilman ahdistusta nouse. Mutta varmasti tulevaisuudessa pystyn siihenkin ilolla!

20160112_113549
Jos pystyn tähän – vain taivas on rajana! 🙂 If I can do this – sky’s the limit!

I’ve been spending time in Los Angeles and receiving a lot of good and constructive feedback about my accent, as I’ve been joining acting workshops here. Performing in a foreign language is something that really makes me a bit nervous! If I’m calm, it’s easier to get it right. But sometimes my nerves may get in the way. Mindfulness to the rescue… If there ever is a good time to take a deep breath or two, that is when you are about to do a cold read! The concentration gets deeper and you can focus on the actual scene, not just the pronunciation.

I’ve been also thinking a lot about the relationship between love and fear. Sometimes when we worry about others – is that coming from a place of love or a place of fear? What if we could just encourage eachother to do brave things, even those that are a bit scary, maybe that way we could also become more courageous ourselves?

I want to be the kind of person that helps others take bold and courageous steps in their lives, because I want to do that myself aswell. I promise, that I will do my best to act and speak out of love, not fear. This is my goal and hopefully mindfulness practice can help me to reach it. My mindfulness studies are starting next month! So excited about that! ❤ Love, I

 

 

One thought on “Love&Fear

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s