Mitä kaipaan Japanista! Osa 1: Huomaavaisuus

Aivastelu- ja rykimiskausi on täällä taas! Kaltaiselleni lievälle neurootikolle se aiheuttaa ahdistuksen aaltoja. Kyllä, olen OCD. No, altistus on tärkeää, tiedetään. Eikä ahdistukselle ja pöpökammolle ole sinänsä mitään järkisyytä. Mutta tiedättehän, millaista se on kun joku pikkuinen asia vaan saa sinut inhotuksen partaalle? Millaisia ärsytyksen tai ällötyksen aiheita itsellänne on?

Toinen, ei niinkään ahdistava, vaan raivostuttava asia mielestäni on leffassa puhuminen. Argh! Pari viikkoa sitten elokuvateatterissa kohtasin jälleen tämän käsittämättömän ilmiön. (Miksi joku ensin maksaa leffalipusta ja tulee paikalle sitten juttelemaan ja samalla pilaamaan sekä oman että toisten eläytymisen?) Aiemmin olisin saattanut heittää höpisijöitä karkkipaperilla. Onneksi on tullut jo sen verran mielenhallintaa harjoitettua, että tyydyin hengittelemään syvään. Mutta sekään ei toimi, jos vieressä joku aivastelee täysillä – eikä edes hihaansa vaan suoraan ilmoille! Tiedän: ekan maailman ongelmiahan nämä. Joskus omat neuroosit ja ärsytyksen aiheet tuntuvat tosi noloilta.

Mutta se Japani. Unelmieni maa! Ihmiset käyttävät suojuksia kasvoillaan jos heillä itsellään on flunssa! Ei siis siksi, että muiden bakteerit pelottaisivat, vaan koska halutaan suojella kanssaihmisiä omilta köhiltä. Miten huomaavaista! Myöskin höpinä ja häirintä julkisilla paikoilla on minimissään. Metrossakin asettaudutaan omalle paikalle zeniläisen tyynesti ja matka vietetään hiljaisuuden ja harmonian vallitessa. Ah!

IMG_Buddha2
Niin, Suomessakin ollaan kyllä usein vaitonaisia, mutta japanilaisessa hiljaisuudessa on mukana jokin rauhoittava ja levollinen elementti. Täällä se tuntuu ennemminkin puristetulta – ja jos oikein tarkkaan kuuntelee, voi talvisessa ruuhkabussissa melkein kuulla hampaiden kiristelyn äänet.

Vaihtaisinko silti asuinpaikkaa Tampereelta Tokioon? Ehkä joskus, joksikin aikaa. Rakastan kuitenkin niin monia asioita kotikaupungissani, etten malttaisi varmasti lopullisesti lähteäkään. Ehkä vain flunssakaudeksi! Mutta siihen asti on parasta altistaa itseään ärsyttäville jutuille niin usein kuin vain sietokyky antaa periksi. Mindfulness-opinnoista olen oppinut ainakin jo sen, että jokainen hetki voi olla täydellinen. Ja jokainen hetki on mahdollisuus opetella läsnäoloa. Kaiken ”kaaoksenkin” keskellä.
Terveiset pendolinon kyydistä,
I

Ps. Otsikon aihe jäi kyllä vielä tuon Japanin osalta puolitiehen, joten jatkan siitä ensi kerralla lisää… 🙂

Malliesimerkki japanilaisesta huomaavaisuudesta; koiratkin lapioivat omat jätöksensä :)
Malliesimerkki japanilaisesta huomaavaisuudesta; koiratkin lapioivat omat jätöksensä 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s