Nauramisen taito – naurujoogaa, ”totisia” mietteitä ja tyhjännauramista

Olin naurujoogan ohjaamisen kurssilla! Kyllä! Haha! Upea ihminen, joka tämän kurssin järjesti, käveli vastaani balilaisessa ruokakaupassa viime tammikuussa. Jonkin sattuman myötä alkusyksystä bongasin hänen järjestämänsä kurssin ja menin mukaan. Olen ohjannut erilaisia ryhmiä aikaisemminkin teatterin maailmassa sekä joogafilosofia on ennestään tuttua, joten naurujooga tuntui hauskalta jatkumolta. Hih! Sitä paitsi näyttelijänä kaikkien tunteiden ilmaisu on hyvää harjoitusta töiden suhteen.

Omm
Normaalistihan tällaiset joogat ja mietiskelyt ovat tosi vakavia toimenpiteitä…

Joopa joo. Aina ei naurata. Sinä päivänä kun kurssi alkoi, olivat uutiset täynnä kaikenmaailman kuonaa ja kaunaa. Monia ahdisti. Mutta naurujoogan pointti ei olekaan se, että nauretaan silloin kun on hauskaa. Vaan nimenomaan, että nauretaan silloinkin kun ei ole! Nauramme vaikka mikään ei naurattaisi. Sillä nauru parantaa!

...joskus keskittyminen voi kuitenkin herpaantua...
…joskus keskittyminen voi kuitenkin herpaantua…

Naurujoogan kehittäjä, intialainen lääkäri Dr. Madan Kataria tuli työssään siihen tulokseen, että nauru on paras lääke. Hän aloitti oman naurujoogansa kertomalla vitsejä. Nekään eivät kuitenkaan kauaa naurattaneet. Silloin hän oivalsi tärkeän asian; kehomme ei erota, onko nauru syntynyt spontaanisti – huumorin kautta – vai onko se aloitettu tietoisesti.

...ja välillä ulkopuoliset tulevat häiritsemään...
…ja välillä ulkopuoliset tulevat häiritsemään…

Vaikka nauru alkaisi tekemällä tehtynä, se yleensä muuttuu aidoksi jonkin ajan kuluttua. Ja vaikka ei muuttuisikaan, keho alkaa silti tuottaa hyvän olon hormoneja ja parantavia viboja. Ihan tieteellisestikin tämä on todistettu! Lisäksi naurujoogan hengitysharjoitukset tuovat soluille niiden kaipaamaa lisähappea. Nerokasta!

...joskus keho voi olla pikkuisen jumissa...
…joskus keho voi olla pikkuisen jumissa…

Olen muutenkin kova nauramaan ja itkemään, tosiaan työnkin puolesta, hih, mutta tekonaurun loputon vääntäminen nauruharjoituksissa ei aluksi ollut ihan vaivatonta. Kaipasin aitoa, sydämestä kumpuavaa naurua. Kurssin aikana sekin kuitenkin alkoi pulppuilla luonnostaan entistä helpommin! Kun pari tuntia hekotteli tietoisesti tehtyä naurua, huomasi että vähän ajan kuluttua mikä tahansa pikkuisenkin hassu juttu sai nauramaan vedet silmissä, aivan yrittämättä. Nauru siis lisää naurua!

...silloin kannattaa yrittää jotain tuttua, helppoa asanaa...
…silloin kannattaa yrittää jotakin tuttua, helppoa asentoa…

No niin. Nyt olen sertifioitu ohjaamaan naurujoogasessioita. Mihin aion käyttää tätä uutta taitoani? Tietenkin maailmanrauhan lisäämiseen, kuten Dr. Madan Katarianin kaino toive kuuluu. Hahaa! Mutta myös ihmisten pienimuotoisempaan ilahduttamiseen ja hyvän olon levittämiseen. Hihi. Kunpa oppisimme nauramaan myös vakavammissa paikoissa. Nauru ja itku ovat lahjoja, joita ei tule tukahduttaa. Ja se fakta, että ylipäätään voimme nauraa on aikamoinen kiitollisuuden paikka. Jos happi kulkee niin hyvin menee, eikö niin?

Love, I

...tai sitten ei...
…tai sitten ei…

Ps. Oma opastajani naurujoogan maailmaan oli ihastuttava Henna Länsipää.
Ehkä itsekin pääsen toimimaan naurujoogan liidaajana piakkoin… 🙂 Nauru kaikukoon kaikkialle!

...mutta vaikkei perusjooga taipuisikaan, tai et jaksaisi syventyä meditaatioon...
…mutta vaikkei perusjooga taipuisikaan, tai et jaksaisi syventyä meditaatioon…

Pps. Joskus tietty todellakin v***ttaa, eikä varsinkaan pätkääkään naurata. Ainahan ei ole pakko väkisin yrittää. Uskon, että myös itku on silloin tällöin paikallaan ja senkin parantavat vaikutukset huomaa. Ja pikku porun jälkeen naurukin on taas herkemmässä, hehe!

...naurujooga luonnistuu kaikilta! Namaste!
…naurujooga luonnistuu kaikilta! Namaste!

2 thoughts on “Nauramisen taito – naurujoogaa, ”totisia” mietteitä ja tyhjännauramista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s