Kiitos, kiitos, kiitos!

Olen miettinyt tässä viime aikoina kiitollisuutta. Siitä puhutaan paljon. Ihmiset ovat myös alkaneet ehkä yhä selkeämmin ymmärtää sen harjoittamisen tärkeyden. Itse en aiemmin tullut erityisemmin ajatelleeksi kiitollisuutta tai sitä miten paljon se merkitsee. Viime vuosina se on kumminkin jollakin tavalla kirkastunut minulle. Olin toki aiemminkin kiitollinen ja onnellinen monista asioista, mutta en tehnyt sitä niinkään tietoisesti. Kiitin kyllä, kun sain jotain. Mutta myös valitin enemmän, nurisin enemmän siitä mikä puuttui. Sitten jokin naksahti.

Jokainen tietenkin käsittää kiitollisuuden eri tavoin, mutta itse ajattelen jotakuinkin näin; kiitollisuuden on tapahduttava ensin, jotta sen aiheita alkaa huomata yhä enemmän. Minun täytyy ensin olla kiitollinen siitä, mitä jo on, ennen kuin voin saada ja saavuttaa lisää. Uskokaa pois, tajusin tämän monen kompuroinnin kautta.

On helppo sanoa: ole kiitollinen. Sen toteuttaminen on niin paljon vaikeampaa! Ensin nimittäin täytyy tosiaan olla kiitollinen siitä vähästäkin, mitä on jo olemassa. Jos kohtalo vaikuttaa ihan piruuttaan potkivan päähän tai kaikki muuten vain ärsyttää eikä mitään ilmiselvää kiitollisuuden aihetta näy tai kuulu – silti. Nimittäin vasta kun saa kiinni siitä kiitollisuuden tunteesta, haaleastakin, se alkaa jotenkin psykologisesti heijastua kaikkeen. Sitä enemmän kiitollisuuden aiheita maailma tuntuu lähes kantavan eteen, mitä enemmän arvostaa jo saatuja lahjoja.

Seuraan Instagramissa tyyppiä nimeltä @urban.knight. En muista missä yhteydessä alun perin löysin saitin ja välillä meinasin seuraamisen jo lopettaakin – mutta yksi hänen toistuva postauksensa saa minut jatkamaan. Aina lyhyin väliajoin tämä mysteerihahmo postaa kuvan, yksinkertaisen mustan tekstin valkealla taustalla: ”Blessed to see another day”. Kun näin sanat ensimmäistä kertaa, se oli kuin pieni valaistuminen. Tosiaan, jo se että saan joka aamu herätä tähän mielettömään paikkaan jossa elämme, oleilla tällä kauniilla maapallolla, hengittää kallisarvoista ilmaa ja nähdä auringon valon (tai toisinaan edes ne tuiman harmaat pilvet); näistä jutuista pelkästään voin jo olla kiitollinen. Olen niin etuoikeutettu!

Mistä te olette kiitollisia? Olisi ihanaa kuulla. Reissailen nyt pikkuisen tulevina päivinä, mutta kun palaan ruudun ääreen – jatketaan juttua taas.
Lempee&valoo,
I

Niin kiitollinen, että on jalat jotka kantaa upeisiin paikkoihin, silmät joilla katsoa kauneutta, korvat joihin tuuli laulaa... (Sisäinen runotyttö heräsi!)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s